DJ HÄIHIN

Häävalssista täyteen Tanssilattiaan

Hääpäivässä on tarpeeksi järjestettävää. Me hoidamme musiikin, äänentoiston, mikrofonit ja valot niin, että puheet kuuluvat, tärkeät kappaleet osuvat oikeaan hetkeen ja loppuilta näyttää sekä kuulostaa juhlalta.  

Teiltä toiveet, meiltä toteutus. Kalusto on kunnossa, aikataulu pitää ja te saatte juhlia rauhassa.

Häätanssi pariskunnan käsiä hymyillen.

TEIDÄN NÄKÖINEN HÄÄILTA

Hyvä hää-DJ ei soita samaa listaa kaikille. Käymme etukäteen läpi häävalssin, tärkeät kappaleet, musiikkityylit ja sen, mitä ette halua kuulla. DJ rakentaa illan toiveiden ympärille ja reagoi samalla siihen, mikä tanssilattialla toimii.

Vieraina voi olla monta sukupolvea. Siksi musiikin pitää liikkua luontevasti tutuista klassikoista teidän omiin suosikkeihinne ja illan kovimpiin bilebiiseihin. Kaikkien ei tarvitse tanssia koko ajan, mutta oikean kappaleen pitää tulla oikealla hetkellä.

MUSIIKKI, PUHEET JA TEKNIIKKA SAMASTA PAIKASTA

DJ-palveluun voidaan sisällyttää äänentoisto, langattomat mikrofonit, tanssilattian valot ja savukone. Äänenvoimakkuus pidetään ruokailun aikana keskusteluun sopivana, puheet ajetaan selkeästi ja tanssiosuudessa kokonaisuus nostetaan uudelle tasolle.

Rakennamme ja testaamme kaluston ennen sovittua aloitusta. Tarkistamme myös juhlapaikan lastauksen, sähkön, melurajat ja mahdollisen luvan savukoneelle, jotta hääpäivänä ei tarvitse arvailla.

Juhlatilaisuus puistossa tai piha-alueella auringonlaskun aikaan, ihmisiä kokoontuneina teltan alle, ilotulitus tai valojen kirkkaus näkyvissä.
Juhlatilaisuus puistossa tai piha-alueella auringonlaskun aikaan, ihmisiä kokoontuneina teltan alle, ilotulitus tai valojen kirkkaus näkyvissä.

NÄIN VARAUS ETENEE

  • Kerro päivämäärä, juhlapaikka, paikkakunta, vierasmäärä ja alustava soittoaika.

  • Tarkistamme saatavuuden ja suosittelemme sopivaa pakettia.

  • Varaus vahvistetaan kirjallisesti selkeillä ehdoilla.

  • Ennakkopalaverissa käydään läpi aikataulu, häävalssi, toiveet ja tekniikka.

  • Tapahtumapäivänä hoidamme rakentamisen, soiton ja purun sovitusti.

DJ-PAKETIT JA HINNAT

Useimpiin häihin Pro on sopivin kokonaisuus: riittävä soittoaika, kaksi mikrofonia, äänentoisto ja kunnon juhlavalot. Jos tila on suuri tai haluatte näyttävämmän tuotannon, Premium nostaa kokonaisuuden seuraavalle tasolle.

BASIC

Helppo ja toimiva

Sopii: Päivätapahtumiin, avajaisiin ja pienempiin juhliin

Sisältää:

  • DJ 4 tuntia

  • Äänentoisto jopa 100 henkilölle

  • Langaton mikrofoni puheita ja ohjelmanumeroita varten

  • Toiveet huomioon ottava musiikkisuunnittelu

  • Kuljetus, asennus ja purku PK-seudulla.


ALK. 600 €

ALV 0 %, AVL 45 § · Lisäpalvelut saatavilla

PRO suosituin häihin

TUNNELMA JA VALOT

Sopii: Häihin, yritysjuhliin, pikkujouluihin ja isompiin bileisiin.

Sisältää:

  • DJ 6 tuntia

  • Äänentoisto jopa 200 henkilölle + subwoofer

  • 2 langatonta mikrofonia puheita ja ohjelmanumeroita varten

  • Juhlavalot – liikkuvat valot, strobe ja laser

  • Savukone tunnelman luomiseen

  • Musiikkisuunnittelu yhdessä asiakkaan kanssa

  • Ennakkopalaveri ennen tapahtumaa

  • Kuljetus, asennus ja purku PK-seudulla.


ALK. 850 €

ALV 0 %, AVL 45 §  · Lisäpalvelut saatavilla

PREMIUM

Täysi elämys

Sopii: Isoihin häihin, yritystapahtumiin ja festivaaleille

Sisältää:

  • ⁠1–2 DJ:tä, soittoaika 6–8 tuntia

  • Tehokas äänentoisto jopa 300 henkilölle + 1-2 subwooferia

  • ⁠Mahdollisuus lisäkaiuttimiin sekä DJ-soiton ja äänentoiston toteutukseen kahdessa eri pisteessä

  • 2–4 langatonta mikrofonia

  • Premium juhlavalot

  • Savu ja haze-efektit

  • Musiikkisuunnittelu yhdessä asiakkaan kanssa

  • Ennakkopalaveri ennen tapahtumaa

  • Kuljetus, asennus ja purku PK-seudulla.


ALK. 1 200 €

ALV 0 %, AVL 45 § · Lisäpalvelut saatavilla
Eventplug DJ Playaperro meripaivilla

Pelkkä dj

Sopii: Tiloihin, joissa äänentoisto ja valot ovat jo kunnossa.

Sisältää:

  • Vähintään 3 tunnin DJ-setti

  • Tapahtumaan sopiva DJ ja genreosaaminen

  • Musiikkitoiveiden suunnittelu

  • Talon tekniikan yhteensopivuus tarkistetaan etukäteen

    Ei sisällä äänentoistoa, valoja tai kuljetettavaa tekniikkaa.


ALK. 350 €

ALV 0 %, AVL 45 § ·  Lisäpalvelut saatavilla

LISÄPALVELUT

  • Lisätunnit 100 €/ h

  • Lisäbasso 100 €

  • Karaoke 150–250 €

  • Juonto / MC 150-300 €

  • Kysy muista vaihtoehdoista

HYVÄ TIETÄÄ

Basic-, Pro- ja Premium-pakettien hinnat sisältävät kuljetuksen, asennuksen ja purun pääkaupunkiseudulla. Muihin kaupunkeihin lasketaan hinta tarjoukseen. Pelkkä DJ käyttää tapahtumapaikan omaa tekniikkaa. Kaikki hinnat ovat alkaen-hintoja, ALV 0 %, AVL 45 §.

USEIN KYSYTTYä TäLLä SIVULLA

Valmis varaamaan DJ:n häihin?

Kerro hääpäivä, juhlapaikka ja vierasmäärä. Tarkistamme saatavuuden ja rakennamme teille sopivan kokonaisuuden.